keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Pastel jeans

Minkä tahansa liikkeen kevätuutuuksia selaillessa pistää silmään yksi yhteinen tekijä, värilliset farkut. Viime vuonna värillisiä farkkuja nähtiin paljon kirkkaissa sävyissä mutta tänä vuonna mukana on paljon myös haaleita pastellisävyjä! Koen värillisissä farkuissa pastellisävyt paljon enemmän omaksi jutukseni kuin räikeän kirkkaat värit, joten tämä on tietysti hyvä uutinen!

Viime vuonna täydensin farkkukokoelmaani haalean vaaleanpunaisilla farkuilla ja tänä vuonna ajattelin että kesägarderobiani voisivat piristää lilat farkut! Lilana en kyllä ole ihan silmääni eniten miellyttävää vaaleaa pastellisävyä nähnyt, mutta nämä pääsevät jo tarpeeksi lähelle!


Eniten houkuttelisivat nuo Gina Tricotin farkut, sillä niitä olisi mahdollisuus kokeilla ja voisin kuvitella mallin istuvan päälleni. Kysymys kuitenkin kuuluu, onko joku nähnyt niitä jossain? Nettikaupasta tuota väriä ei löydy ja niissä liikkeissä missä olen käynyt ei tuota väriä ole muutenkaan näkynyt! Onkohan se vasta tulossa?!

2 kommenttia:

  1. Pastelliväriset farkut on kauniit jalassa varsinkin jos on ruskettunut, muuna vuodenaikana en noin värikkäitä farkkuja jalkaani voisi laittaa :)

    Uskoisin että ne on vasta tulossa? Sillä en niitä ole myöskään kaupassa nähnyt?

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin ruskettuneella iholla näyttävät varmaan aika ihanilta!

      Kävin itse asiassa ginassa kysymässä kun näin yhden hajaparin lojumassa ja myyjä sanoi että ne ovat kaikki menneet! :(

      Poista